silloin hiljaisuus oli toisenlaista, tiheää ja lempeää

Vanhemmat kävivät kylässä, toivat kukkia, vasaran ja nauloja. Ripustin seinälle vaarin kirjoittaman runon ja valokuvan jossa hymyilen Lontoossa. Kahvia läikähti pöydälle, minussa läikähti talviunilta heräävä valokide. Kukat ansaitsevat onnellisen kodin. Tuntuu odottavaiselta, en tiedä miksi. Mutta ainahan on jotain odotettavaa, vaikka sitten vain huominen.

Tämän kaiken kirjoitan siksi, etten unohtaisi, että tänä sunnuntaina olin erityisen iloinen ilman erityistä syytä. Sitä unohtaa niin paljon, varsinkin tällaisia pieniä päiviä.