tiistai 10. kesäkuuta 2014

elossa, elossa, elossa

Tuli kesä, jotenkin ihan yllättäen hiipi selän taakse. Minua jaksaa edelleen hämmästyttää lämmin sää ja läpi yön jatkuva valoisuus. Tajusin juuri epäuskoisena juhannukseen olevan alle kaksi viikkoa.

No, olen muutenkin sekaisin päivistä ja ajasta, sillä olen ollut tässä pari viikkoa lomalla töistä. On ollut mahtavaa hukata ajantaju, säntäillä siellä sun täällä.


Kun loma alkoi, lähdin Latviaan. Junalla Helsinkiin, laivalla Tallinnaan, bussilla Riikaan. Matkustustapa oli väsyttävä, mutta palkitseva. Riika osoittautui nyt toisella vierailullani aivan ihanaksi kaupungiksi. Kävelin jalkani rakoille, kiertelin museoissa, ramppasin samoja katuja niin monta kertaa että opin kulkemaan. Sattui hassuja, puhuin paljon vieraille, näin kissoja ja majavan. Kartta oli viimeisenä päivänä aivan rypyssä, enkä olisi jaksanut kävellä enää metriäkään. Olin ihan mahdottoman väsynyt, mutta yhtä onnellinen. Kannatti lähteä yksin. Vaikka minulla on kaupungissa kavereita, vietin silti paljon aikaa myös ihan itsekseni, ja se teki hyvää. Keskityin vain nauttimaan omasta seurastani ja mietiskelin kaikkea lempeää.


Rantauduttuani takaisin Suomeen mentiin mökille. Meri teki taas onnelliseksi, siinä on ihmeellistä voimaa. Oltiin kipeinä, tehtiin mitä jaksettiin, paljon ei jaksettu. Soudettiin auringonlaskuun ja lähetettiin pullopostia. Kuunneltiin Leevi and the Leavingsia. Nähtiin kurkia. Makoilin sohvalla ja katselin ikkunasta merta, mietin jospa joskus olisi koti jonka ikkunasta näkyisi aaltojen tanssahtelu. Päätin mennä uimaan, seisoin nilkat jääkylmässä, kitisin etten pystykään, sitten pärskäytin menemään. Keräsin luonnonkukkia maljakkoon ja leivoin raparperipiirakkaa.


Mökiltä palattiin Turkuun, minä vedin henkeä ja jatkoin matkaa Helsinkiin. Kesähelsinki se on ihana, erityisesti Töölönlahti ilmahämärässä sykähdytti tällä kertaa. Seilattiin vehreään Suomenlinnaan ja maattiin monta tuntia auringossa, juotiin lämmintä valkkaria ja kuunneltiin Samuli Putroa. Aurinko uuvutti, mentiin kotiin ja linnoittauduttiin sohvalle katsomaan leffoja. Oli ihan parasta vain olla, vaikka kaupunki olisikin ollut täynnä tekemistä. Bussissa takaisin Turkuun mietin kuinka monta tuntia olin lomani aikana istunut jossakin kulkuneuvossa. Ehkä vähän liian monta. Tai tarpeeksi monta. Oli miten oli, tuntuipa ihanalta mennä kotiin.


Ja sitten kesäturku, paras paikka maailmassa. Täällä olen kierrellyt kirppareilla. Lorvaillut. Syönyt liikaa jätskiä. Pyöräillyt iloa suupielissä. Pyöräillyt hameenhelmani ketjujen väliin, istunut ojanpenkassa odottamassa pelastajaa, kun itse en sitä irti saanut. Ollut niin hemmetin onnellinen, että olen onnistunut löytämään elämääni ihmisen, joka tulee mutisematta irroittamaan hameeni pyörän ketjujen välistä. Tiiraillut silmät sirrissä auringossa kimmeltävää Aurajokea. Tanssinut. Ollut ihanissa juhlissa maailman ihanimmassa asunnossa. Ihastellut kesäöiden tunnelmaa, niiden loputtomuuden tuntua. Nukkunut myöhään ja koittanut olla tuntematta siitä huonoa omaatuntoa. Hengitellyt luontoa, keuhkot täyteen syreenien tuoksua. Lähtenyt keskellä yötä ostamaan karkkia, koska teki mieli. Ollut rakastunut hölmö.

Sellainen lomakertomus. On tää elämä vaan aika kutkuttava juttu. Tuntuu, että olen parin viikon aikana nähnyt ihan käsittämättömän paljon kauneutta. Eikä se tähän lopu. Sitähän on joka puolella. Kaikkialla, kaikessa. Huh.