sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kun hän kysyy mitä ajattelen, en kerro. Mieleni, oma ääretön maailmani.


Muistiin jääneitä viimeaikaisia asioita

Kun makasimme lattialla ja joimme teetä. Kotini näytti vieraalta alhaaltapäin katsottuna, olisin halunnut kattoon kävelemään. Yläpuoleltamme kuului basson jytke, sanoin sen olevan kuin talon sydämenlyönnit.

Kun lauloimme karaokea ja nauroin vatsa kipeänä huonoille vitseille joita kertoivat hyvät ihmiset ja aamulla luulin etten selviä työpäivästä, mutta selvisin.

Kun löysin maasta kaksi euroa ja ostin sillä kukkia.

Kun töissä asiakas toivotti hyvää loppupäivää, ja uskoin sen, ja loppupäivä oli hyvä.

Kun karkasin lumisadetta haaveisiini itse kerätyistä kukkakimpuista ja tuulen mukana kovaa vauhtia vaeltavista pilvistä ja piknikille nukahtamisesta ja kaikesta, minkä kesä meille antaa.

Kun katselin auringonlaskua ja tuli sellainen nopeasti ohi vilahtava olo, jolloin unohtaa olevansa minä, ja on hetken vain osa kaikkea.

perjantai 7. maaliskuuta 2014

minun sisälläni kasvaa maisema


Hei, hups, katosin. Tai en kai mihinkään kadonnut, ei vaan ole ollut sanoja jotka olisivat asettuneet oikealla tavalla peräkkäin. Täällä olen edelleen, kulkenut Turun kaduilla ihastellen kaikkea kuten ennenkin, iloinnut lintujen laulusta ja pitenevistä päivistä, nukkunut liian vähän, valvonut liian paljon. Käynyt teatterissa, elokuvissa, keikoilla, Helsingissä. Kulkenut bussilla, junalla, pyörällä, taksilla, jalan. Saanut mahtavia fiiliksiä musiikista (Samuli Putron uusi levy, kuunnelkaa se!). Hakenut voimaa suunnitelmien tekemisestä, hykerrellen haaveillut tulevista reissuista niin Suomessa kuin muuallakin. Fiilistellyt aamuja, niiden valoa, niiden rauhaa, sitä tunnetta kun maailma tuntuu hetken olevan auki joka suuntaan.

Kukat, jotka sain viikko sitten kun loma alkoi, alkavat tehdä jo kuolemaa. Tai no eipä minulla oikeasti mitään lomaa ole ollut, luentovapaa viikko kyllä mutta koulutehtäviä olisi silti tullut tehdä. Vaan enpä ole tehnyt, olen tehnyt kaikkea aivan muuta. Tiedättekös, minä en ole oikein pitkään aikaan pitänyt yliopistosta. Kerron salaisuuden: oikeastaan ei tekisi mieli käydä siellä ollenkaan. Mutta mitäs sitten tekisin? Makaisin sängyssä ja ostelisin kukkia kunnes tilini olisi tyhjä? No, ei siitä sen enempää, tuntuu vaan oma paikka tässä maailmassa olevan taas vaihteeksi vähän hukassa. Ehkä se on sitten se minun paikka. Hukka.

Sananen vielä keväästä. Siellähän se jo ihan nurkan takana kurkistelee ja kiusoittelee meitä, antaa välillä kasvoja lämmittäviä valonsäteitä ja tuulen, jossa on häivähdys loputtomista kesäöistä. Kevät voimistuu, minä voimistun. Ihmettele lintuparvi, ihmettele puut. Ihmettele naapuri ja jäitä lähteviä. Ihmettele lammikoita, valtamerta myös. Käskystä, Samuli. Ja ei kai tätä elämää voisi ihmettelemättä elääkään, niin kovin ihmeellistä kun kaikki on. Niin hohtavaa.