sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

paras suojata silmät, mua häikäisee niin



Humisevaa elämää. Sellaisia päiviä, joina en kykene muuhun kuin unelmoimiseen. En vaikka tiedän, että voisin myös yrittää saada unelmani kiinni. Haluaisin joka päivä matkustaa junalla Helsinkiin, istua hämyisissä elokuvateattereissa liikuttuen ja huvittuen, katsella ihmisiä silmiin ja hymyillä, kävellä tuulisilla kaduilla ilman kiirettä mihinkään. Istua kahviloissa ja keskustella elokuvista, siitä kuinka parhaita ovat sellaiset, joissa luonto on yhdessä pääosassa. Keskustella kaikesta pienestä, pienista asioista jotka oikeastaan ovatkin hyvin suuria. Huomata, että on muitakin jotka näkevät elämän edes hiukan kuten minä. Muitakin, joille yksinäisyydestä on kasvanut ystävä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti