Olin suunnitellut viettäväni tänään aamua oikein pitkän kaavan mukaan, mutta sitten väsytti niin hirveästi, etten päässytkään sängystä ylös ennen kahtatoista. Päätin kuitenkin, että nyt en tunne siitä omantunnontuskia, onhan sentään sunnuntai ja vieläpä töistä vapaa sellainen. Keitin sitten kellonajasta huolimatta aamukahvit, nautin ikkunasta sisään puskeneesta auringonvalosta (vanha ystävä, olikin ollut jo ikävä!) ja annoin päivän herätä hitaasti.
Tommy Tabermannin runot saattavat kaikessa rakkauden ylistyksessään tuntua imeliltä, mutta olen kuitenkin mieltynyt niiden positiiviseen ja toiveikkaaseen henkeen. Sopivat siis hyvin aamulla lueskeltaviksi, ja tämäkin sunnuntai sai hyvän vireen muutamasta säkeestä. Kukapa ei joskus tarvitsisi jotakuta muistuttamaan, että "ole rohkea, rakasta rajattomasti: / rakkautensa kokoinen / jokainen on".
Niinpä. Kyllä me kaikki tarvitsemme joskus muistuttamaan itseämme elämän kauneudesta, vaikka se joskus menisi hieman imelyydenkin puolelle. Mutta eikö sekin ole vain elämää? Siis ne kuluneimmat kliseetkin? Usein hyvin muotoiltu suoruus puhuttelee enemmän kuin taiderunot, ainakin minua.
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu muutenkin. :)
Hyvää uutta vuotta, Henni!
Niinpä juuri! Olen ihan samaa mieltä myös tuosta mitä runoudesta sanoit. :)
PoistaIhanaa uutta vuotta sullekin, Anna, ja kiitos kommentista, kiva kuulla susta!