maanantai 9. syyskuuta 2013

Pimeä, pimeä itselleen ja valoisa toisille. Sinä käyt heissä, toisissa.


Yöllä kun en saa unta, opettelen saksaksi numeroita ja luen ääneen tekstejä joita en ymmärrä oppiakseni ääntämään. Naapurin mummolla käy enemmän vieraita kuin minulla. Pihapuu on aivan yhtäkkiä muuttunut punakeltaiseksi, tai sitten olen vain unohtanut tarkkailla sitä. Katson ahdistavaa elokuvaa yömyöhään ja hetken kodin paljonpuhuva hiljaisuus hiertää. Huomaan, että kahvi maistuu parhaalta puistossa illan hämärtyessä nautittuna. Ja pimeä tulee aina huomaamatta, putoaa kuin peitto niskaani. Mutta vielä on valoakin, ei saa unohtaa että vielä on valoa. Taitaa tämä syyskuun alku olla paras aika vuodesta, neuleessa tarkenee myöhäänkin ja luonto pukeutuu lempiväreihini. Mikäs tässä hengitellessä.

8 kommenttia:

  1. Hengitellään.

    Huikean kaunis omakuva.

    VastaaPoista
  2. Tämä oli jotenkin hirveän kaunis teksti. Minäkin olen tänä vuonna miltei unohtanut tarkkailla puita, niiden kauneus löi ällikällä kun huomasin värit yksi päivä.
    Pelkään aikaa, kun pimeä putoaa niskaan iltapäiväkolmelta, mutta onneksi siihen on tosiaan aikaa. Ja onneksi tiedän, miksi sitä pelkään, joten voin tänä vuonna elää sen ajan edellistä viisaammin, kauniimmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla jos höpinöistäni saa jotain irti :-) Mustakin tuntuu kuin syksy olisi humpsahtanut tänne yhtäkkiä vain. Mäkin pelkään sitä, mutta ei kannattaisi etukäteen murehtia. Sitten pitää vaan polttaa paljon kynttilöitä ja karkottaa pimeys!

      Poista
  3. Oi mikä teksti, osaat kirjoittaa tällaisista pienistä hetkistä niin hyvin. Ja oot kyllä ihan super kauniskin!

    VastaaPoista
  4. Voi Henni! Kylläpä kirjoitat ihanasti.

    En näköjään ole kehuineni yksin, tässä merkinnässä oli selvästi ihan ekstrapaljon sitä jotain.

    Terkkuja joen tuolta puolen, onpa hurja sumu ulkona!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Susanne, kiitos! ♥ ihanaa että kommentoit. Vilkuttelen sulle joen täältä puolen!

      Poista