maanantai 25. maaliskuuta 2013

elämä on juhla

Vietin pidennettyä viikonloppua Himoksella luokkakavereideni kanssa. Loma sisälsi lautapelejä, yhteislauluja ja mahdottoman paljon nauramista ja sohvalla makoilua, eli oli ihan parasta. Minulla oli myös synttärit eilen. Syötiin kakkua ja olin onnellinen.


(iloa on kaverin tekemä kampaus, jota ei raaski purkaa vaikka se alkaakin kahden nukutun yön jälkeen näyttää jo melko räjähtäneeltä)

Turkuun ei ollut hartaista toiveistani huolimatta tullut kevättä sillä aikaa kun olin poissa. Koti tuntuu normaaliakin hiljaisemmalta kun on höpötellyt ihmisten kanssa monta päivää putkeen. Mutta kaikki on hyvin ja hiljaisuuteenkin tottuu taas. Pari muistisääntöä 22-vuotiaalle minulle: muista olla kiitollinen. Muista olla valittamatta turhasta. Muista, että kaikki on yleensä oikeasti tosi hyvin.

4 kommenttia: