maanantai 18. marraskuuta 2013

Heima

Hei vaan, täällä sitä taas ollaan Suomessa ja marraskuisen arjen kurimuksessa. Vaan eipä siitä sen enempää, palatkaamme sen sijaan Islantiin, jossa oli ihan mahtavaa. Islantiin matkustaminen on tosiaan aina ollut suuri unelmani, ja odotukseni kyllä täyttyivät ja enemmänkin. Viikko tuntui pitkältä, ja sen aikana ehdittiin nähdä ja kokea vaikka mitä. Suurimman vaikutuksen siellä tekivät maisemat, mutta tuntuu ihan mahdottomalta yrittää kuvailla niitä. Kai ne vain pitää nähdä itse. Se kontrasti puuttoman, tyhjän ja avaran maaperän, ja massiivisten vuorten välillä on vaikuttava. Luonto on niin hieno, hienompi kuin mikään ihmisen rakentama voi ikinä olla.

Reykjavikissä oleskelun lisäksi me siis vuokrattiin auto kolmeksi päiväksi ja ajeltiin Etelä-Islannista. Ajellessa tuli huomattua, että sään vaihtelu oli siellä ihan ihmeellistä. Ensin saattoi tuiskuttaa kunnolla lunta, ja sitten muutaman kilometrin päästä olikin aivan kirkas taivas eikä lumesta tietoakaan. Niin ja helkkari kun siellä tuuli hyytävästi, ei taida semmosta tuulta Suomessa ollakaan. Palelemisesta huolimatta hypittiin tietenkin ulkona vähän väliä, ja ajomatkat kestivätkin meillä aikas kauan koska pysähdeltiin niin paljon, mutta sehän siinä oman auton vuokraamisessa just olikin ideana; vapaus tehdä mitä huvittaa.

Tässä olisi nyt kasa kuvia sieltä automatkojen varrelta. Ne kuvat joissa esiinnyn itse onpi siis ottanut Anni.

Kaupungin ulkopuolelle päästyä ei liikennettä liiemmin ollut, eikä kyllä juuri asutustakaan. Ihan rauhassa saatiin siis olla keskellä ei mitään. Tyhjillä teillä huristelu niissä pakahduttavissa maisemissa osoittautuikin reissun kivoimmiksi jutuiksi.

Tämä oli ensimmäinen vesiputous joka nähtiin. Sen taakse pystyi kävelemään, sieltä takaa on siis tämä kuvakin otettu. Tuo oli jotenkin tosi pysäyttävä hetki. Siinä pällistellessä ja sitä jylinää kuunnellessa todella tajusi, miksi me ollaan Islantiin tultu.

Skógafoss-vesiputous. Tuonne ylös kiipeäminen oli aika hapottava kokemus, mutta hienot oli maisemat, kuten näette myös alla olevasta kuvasta.

Tähän onnelliseen virneeseeni lienee hyvä lopettaa tällä kertaa. To be continued!

10 kommenttia:

  1. ai vitsit miten hienoja, tuo kolmanneks vika on minun lemppari. en jotenki ole koskaan ajatellu, että islannissaki tosiaan vois käydä, ja että siellä vois olla tosi hienoa. jotenki aattelin, että nooh, se on niinku norja mutta tuohan on ihan omaa luokkaansa! tiäks, onko siellä millasta kesällä? että onko silloinki osa saaresta jäässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Todellakin on hienoa, suosittelen! Itse taas haluaisin matkustaa Norjaan, siellä kun en ole vielä koskaan käynyt (paitsi siis lentokentällä kun oli vaihdot siellä heh). Se näyttää jo lentokoneestakin niin hienolta vuorineen kaikkineen :D joo Islannissahan on monta jäätikköä, eli aika jäistä taitaa olla osassa paikoista ympäri vuoden. Ja mitään helteitä siellä ei ymmärtääkseni ole kesäisinkään. Haluaisin kyllä käydä siellä kans kesällä, olisi kiva nähdä miltä siellä näyttää kun on vähän vehreämpää :)

      Poista
  2. oiii upeita kuvia, varmasti unohtumaton kokemus! instagramin puolella tykkäillinkin jo aika paljon! tuli kyllä islantia ikävä, joskus viisitoistakesäisenä siellä pääsin käymään. upea maa ja voi sitä luonnon kauneuden määrää.. hih kävittekö blue lagoonissa? :---)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ai säkin olet käynyt, ihanaa :-)) Se luonnon kauneus on kyllä ihan uskomatonta. Ei käyty, ens kerralla sitten! Mulla on nyt jo tuonne ikävä, nyyh

      Poista
  3. Oi oi. Kiitos kauneudesta tähän iltaan.

    VastaaPoista
  4. Oi Islanti näyttää ihanalta! Se on mullakin ollut jo pitkäaikaisena matkahaaveena, ehkäpä vielä joskus ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana se on niin ihana ihana ihana! Toivottavasti jonain päivänä pääset kans sinne lähtemään :-)

      Poista
  5. Ihan käsittämättömiä kuvia! Ja onpas siulla ihanat hiukset ;__;

    VastaaPoista
  6. Oi, kovasti paljon kiitoksia! :--)

    VastaaPoista