perjantai 22. helmikuuta 2013

meidät on tehty unista ja unet on tehty meistä

Taivas oli tänään tasaisen värinen, harmaansinertävä, se näytti surulliselta. Katselin ulos, lunta ja koiranulkoiluttaja ja puiden kalpeat käsivarret, keskityin hetken hengittämään, painoin posken vasten ikkunaa, siihen jäi jälki. Haluan nähdä jo ikkunastani nurmikon ja mennä sanomaan sille hei, haluan katsella pilviä tovin ruohonjuuritasolta. Lopu, loputon talvi.
Joskus pidän taideteosten nimistä enemmän kuin itse teoksista. Joskus tiskiä kertyy niin paljon, että sormenpäät ehtivät kurtistua tiskatessa. Joskus kun muistaa nähneensä edellisenä yönä unta muttei muista unesta mitään, jää siitä hassu olo, kuin olisi hukannut pienen ajanjakson elämästään. 
Yläkerran naapurit ovat olleet tänään hiljaa, annoin hiljaisuuden levätä täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti