perjantai 14. joulukuuta 2012

ostin avokadon ja muita tarinoita


011a
023a

Täytin tänään pitkäaikaisen mielihaluni ja ostin avokadon. En ole koskaan ennen ostanut avokadoa. Se oli mielestäni hyvä ostos, mutta punnitsin kyllä sen viisautta hetken, sillä avokadot ovat melko kalliita ja minä olen melko köyhä. Ostin myös irtokarkkeja, jotka paljastuivat koviksi. Karkit maksoivat enemmän kuin avokado ja silti en harkinnut niitten ostamista yhtä kauan. Olo oli petetty.

Ruokakaupassa asioimisen lisäksi kävin tänään elämäni ensimmäisessä mediatutkimuksen tentissä, tunsin ensimmäistä kertaa hieman joulumieltä, kiertelin kaupoissa, näin monta kivan näköistä ihmistä, mietin mikä onni on tuntea monta kivaa ihmistä, sain ekan joululahjan, jonotin postissa todella kauan ärsyyntymättä siitä lainkaan, ostin kivaa lahjapaperia, kävelin kotiin kauniiden talojen keskellä, sain kortin Berliinistä, mietin että osatapa aina olla henkisestikin juuri tässä eikä missään muualla, olin hieman surullinen mutta kuitenkin aika iloinen.

Rauhallista tai vauhdikasta perjantai-iltaa te kaikki. Itse aion paketoida lahjoja ja kuunnella paljon kivaa musiikkia. Ja syödä sen kuuluisan avokadon.

4 kommenttia:

  1. Asiallisesti käytit paketoida-sanaa lahjojen yhteydessä. ;) Tykkään taas tästä sun listamaisesta kirjoitustyylistä, jihuu!

    + Pilaan taas kaiken sanomalla tämän, mutta tuosta hedelmästäsi tekisi mieli sanoa että onpa kaunis avokadon p*****...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Senkin Anninp*****! Kaikki herkkyys on pilalla.

      Kiitos jihuu! Paketoida paketoida, kyllä vanhakin Henni uusia temppuja (tai siis tapoja sanoa asiat) oppii :-D

      Poista
  2. Ihania asioita!
    Mä oon niin rakastunu tän vuoden aikana avokadoihin ja tänä syksynä ostanut niitä hyvin monia kappaleita. Eilen ihan villiinnyin kun olin pitkästä aikaa cittarissa ja näin siellä semmosia miniavokadoja !!! Ihan mahtavaa, että sellasiakin on! Niin lutusennäköisiä ja yhdestä riittää just sopivasti kahdelle palalle ruisleipää. Niin mä niitä tykkään eniten syödä :) Mikä on sun lempparitapa?

    Haha, mäkin olin vähä aikaa sitten postissa ruuhkassa odottelemassa pakettia ja kyllä hämmästytti, etten missään vaiheessa alkanut kärsimättömäks siinä odotellessa :--D

    Mun täytyy laittaa sulle viestii feisbuukissa (kännykkänikin hajosi ja mulla ei oo kenenkään numeroita) siitä, että millon olis sopiva hetki Turulle. En vaan tiiä paljon yhtään mun duunivuoroja eteenpäin, mikä on vähän mälsää, ku ei voi suunnitella mitään. :< Mut laitan sit ku tiiän enemmän. Haluisin lumiseen Turkuun. <3

    -Elina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi Elina mikä ihana pitkä kommentti, kiitos!

      MINIAVOKADOJA, haluan!! Mäkin tykkään eniten juuri ruisleivän päällä hihi! Pitäis kyllä testata myös esimerkiksi jossain salaatissa.

      Joo laita feisbuukkiviestiä heti kun vaan tiedät aikatauluistasi! Olisi kyllä aivan parasta jos tulisit tänne jihuu! Dynamo ja luminen jokiranta ja kaikki kiva odottaa! :-))

      Poista