maanantai 15. elokuuta 2011

she was the heart in your heartbreak, she was the miss in your mistake


MOGWAI - HOW TO BE A WEREWOLF



Tässä minä istun keskellä vaateräjähdystä, eli toisin sanoen hinnoittelen kirpparille myyntiin meneviä vaatteitani. Niiden määrästä päätellen oli jo aikakin varata se pöytä. Toivottavasti nyt menisivät kaupaksi, hinnat mulla ainakin on tosi alhaalla (kuten kuuluukin mielestäni, ärsyttää kun jotkut kiskovat kirpparilla ihan älyttömiä hintoja!!).

Eilen olin Flow'ssa, oli oikein mukavaa! Minä ja Ville Ahonen, Rubik ja Mogwai olivat ihania. Pakkohan sitä Kanye Westiäkin oli hetki katsoa ihan vaan siksi että se on Kanye West ja noh, olihan sillä aikamoinen show ilotulitteineen, nostolavoineen ja tanssityttöineen. Radio Helsinki haastatteli minua ja kaveriani, sain kuulla että minulla on hipsterihattu ja se nimettiin Jaskaksi. Järjestysmies(=pappa) neuvoi minulle kuinka salakuljettaa järjestelmäkamera alueelle, mutta jätin sen kuitenkin kiltisti narikkaan.

Siinä sitten olivat kesän viimeiset festarit ja kyllä vahvasti tuntuikin siltä että nyt se kesä sitten loppui (varsinkin kun kymmeneltä illalla oli jo pimeää ja neuletakissakin paleli). Onneksi tämä oli kuitenkin hyvä kesä. Ei ehkä sentään rakkauden, mutta onnellisuuden kesä.

5 kommenttia:

  1. voi, mie varmastin voisin adoptoida ties mitä ihanaa tuosta sun kasasta!

    VastaaPoista
  2. oi! ootko ikinä miettinyt blogikirpputorin pitämistä! kasasi saattaisi kiinnostaa minuakin, mutta asun liian kaukana..

    VastaaPoista
  3. Tiina - :--) toivottavasti moni muukin haluaa adoptoida vaatteitani!

    rauhallinen tyttö - eipä ole oikeastaan tullut mieleen, mutta miksei sitä voisikin harkita joskus! :>

    VastaaPoista
  4. Ah, täällä on eräs toinenkin, jonka pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja siivota vaatekaappia oikein urakalla. Löytyisi varmasti paljon kirpputorille kelpaavia lumppuja. Nyt tuntuu vaan siltä, että koko kaappi on koko ajan räjähdyspisteessä :D

    VastaaPoista
  5. Juliahelmiina - Hahah, tuumasta toimeen vaan! Aloittaminen on vaan niin vaikeeta... Sit kun lopulta saa aikaiseksi on fiilis mitä mahtavin :D mun vaatteet eivät tosiaan edes mahtuneet vaatekaappiin enää kaikki että oli todellakin aika (tosin mulla on kyllä aika pieni kaappi :D).

    VastaaPoista