perjantai 29. heinäkuuta 2011

you got your heartburns and I got mine






Heipäti hei! Kierreltiin tänään ystäväiseni kanssa kirppareilla, naurettiin hassuille tavaroille ja ostettiin maailman typerimmät, kotikuntamme logoilla varustetut paidat. Nyt vain odotetaan sopivaa tilaisuutta johon pukea ne päälle ja näyttää yhdessä idiooteilta. Lisäksi kotiutin kirpparilta ihanan hippirepun ja pari muuta kivaa juttua.

Uudet Converset postinkantaja kiikutti kohteliaasti kotiovelle asti. Kaikki kunnia muuten kyseisille kengille: edelliset mustat yksilöni kestivät erittäin kovaa käyttöä yli neljä vuotta, ja ovat siis vieläkin käyttökelpoiset joskin hyvin risaiset ja kulahtaneet. Aika hyvin kangaskengiltä mun mielestä!

Ei tunnu perjantailta lainkaan koska menen viikonlopuksi töihin, mutta ei se edes oikeastaan haittaa. Täksi illaksi mulla on ihan niinkin cooleja suunnitelmia kuin katsoa telkkaria, kuunnella musiikkia ja syödä äidin tekemiä korvapuusteja. Jei.

Ainiin ja keksin ehkä suunnitelman itselleni tulevaksi vuodeksi. Mutta katsotaan nyt, minulla kun on tapana innostua jutuista vähän liikaa ennen kuin ne edes ovat konkreettisia eivätkä vain pääni tuotetta.

AINIIN ja vähänkö olin fiiliksissä kun toissa päivänä tänne iski kunnon ukkonen! Kuuntelin jyrinää ja kävin hyppimässä ulkona lätäköissä ja, heheh, unohdin irroittaa tietokoneen modeemin piuhan. Sitten iski salama ja se tietenkin hajosi. Hups.

3 kommenttia:

  1. Oi kuulostaa kivalta ja Oi tuo reppu näyttää tosi kivalta! Haluuuuuuuuuuuun !

    VastaaPoista
  2. Ah, mustat converset on kyllä parhaat! Itelläni on ollut jo jonkin aikaa tarkoituksena hankkia ihan tavalliset valkoiset, sellaisia mulla ei ole vielä ollutkaan ;)

    VastaaPoista
  3. M, :--) se on kyllä kiva mielestäni! eikun kirpparilta metsästämään vaan!

    Juliahelmiina, niin on! Ja niin ovat kyllä valkoisetkin, ihan mun lempparikengät! Tekis mieli ostaa jotkut värikkäät kun sellaisia ei vielä ole, ehkä punaiset... :D

    VastaaPoista