torstai 28. elokuuta 2014

kotona / kaukana kotoa


Tulee aloittaa lempeästi. Ostaa kaupasta avokadoja, appelsiinimehua ja teetä. Kuljeskella kiireettömästi ympäriinsä, nousta kirkon torniin katselemaan keksipaketin näköisiä taloja. Tunnustella, miltä tuntuu asua vaihteeksi kimppakämpässä (kivalta). Naureskella asunnon toinen toistaan hassummille sisustusratkaisuille. Ilahtua, kun näkee ensimmäisenä aamulla huoneensa ikkunasta vastapäisen talon katolla tassuttelevan kissan (ja kun kadulla toinen mokoma tulee jalkoihin kiehnäämään). Suunnitella viikonlopuksi seikkailua.

Laskeutuminen elämään Islannissa on siis sujunut pehmeästi. Enpä tosin ole ollut täällä kuin vasta pari päivää, aika vaan tuntuu jostain syystä pidemmältä, ehkä koska täällä oleskelu on heti tuntunut niin luontevalta. Vielä on silti totuttelemista siihen, etten tullut tänne lomalle, vaan asumaan, elämään, olemaan. Ei ole kiire kokea ja nähdä kaikkea hetipaikallanyt, vaan voi vaan olla rauhassa ja nähdä siinä samalla.

Sen huomasin heti, että inspiroi tavattomasti olla pitkästä aikaa ihan uudessa ympäristössä. Mieli tuntuu jotenkin puhtaammalta, vastaanottavaisemmalta. Kotona pää ja jalat ajautuvat niin kovin helposti samoille urille päivästä toiseen. Irtautuminen tekee hetken kipeää, mutta avaa uudenvärisen maailman.

Meillä oli tänään infotilaisuus yliopistolla. Eräs opettaja pohdiskeli avaimia onnistuneeseen opiskeluun ja onnellisuuteen. Puheenvuoron päätteeksi hän pisti koko vaihtarijoukon laulamaan kuorossa don't worry, be happy. Toteltavahan tuota on.

2 kommenttia: