minä uskon / aamujen valoon

Olin suunnitellut viettäväni tänään aamua oikein pitkän kaavan mukaan, mutta sitten väsytti niin hirveästi, etten päässytkään sängystä ylös ennen kahtatoista. Päätin kuitenkin, että nyt en tunne siitä omantunnontuskia, onhan sentään sunnuntai ja vieläpä töistä vapaa sellainen. Keitin sitten kellonajasta huolimatta aamukahvit, nautin ikkunasta sisään puskeneesta auringonvalosta (vanha ystävä, olikin ollut jo ikävä!) ja annoin päivän herätä hitaasti.

Tommy Tabermannin runot saattavat kaikessa rakkauden ylistyksessään tuntua imeliltä, mutta olen kuitenkin mieltynyt niiden positiiviseen ja toiveikkaaseen henkeen. Sopivat siis hyvin aamulla lueskeltaviksi, ja tämäkin sunnuntai sai hyvän vireen muutamasta säkeestä. Kukapa ei joskus tarvitsisi jotakuta muistuttamaan, että "ole rohkea, rakasta rajattomasti: / rakkautensa kokoinen / jokainen on".

jouluajatelmia

Minulla ei ole tänä vuonna ollut joulufiilistä nimeksikään. Se tuntuu vain vähenevän vuosi vuodelta. Äidiltä saamastani joulukalenteristakin unohdin säännöllisesti avata luukut. Tässä kuussa on vaan ollut niin paljon muuta ajateltavaa, ettei joulu ole tuntunut kovinkaan tähdelliseltä. Olen kuitenkin jotenkin äärettömän kyllästynyt tuntemaan syyllisyyttä, jos minusta ei tunnu joltain tai jos en ole tietynlainen. Mitä sitten, jos ei ole innoissaan joulusta? Jotenkin tuntuu väärältä, jos ei ole, vaikka eihän kaikkien tietenkään tarvitsekaan olla. Mielestäni on kuitenkin mukavaa viettää rauhassa aikaa perheen kanssa, ja se lienee tärkeintä, ei väkinäinen jouluhössötys.

Noh, joulufiilistä tai ei, niin eilen tapahtui kuitenkin sellainen ihme, että otin pitkästä aikaa kuvia (viimeksi olin koskenut kameraan Islannissa, hups). Jos sitä jatkossa yrittäisi taas useammin ikuistaa hetkiä ympäriltään. Valokin kun on palaamassa, hitaasti, mutta kyllä se sieltä tulee. Annetaan sille aikansa, ja yritetään sillä välin nähdä kauneutta pimeydessä.

Pakko kirjoittaa vielä yhdestä jutusta. Kun viettää aikaa isovanhempiensa kanssa, saa kummasti perspektiiviä omaan elämään. Tuntui aika kipeältä kuulla heidän suustaan tämänkaltaiset lauseet: "eipä tullut sitten koskaan matkustettua tuonnekaan" tai "enpä sitten koskaan opetellut tuotakaan kieltä". Kliseistä tai ei, niin tajusin liikuttavalla voimalla, että minä olen nuori ja terve, voin matkustaa ihan minne vaan, voin opetella ihan minkä kielen vaan. Inhottaa, kun niin usein tuntuu, ettei muka voi tehdä jotain asiaa, koska se ja se ja se estää. Haluaisin kuitenkin ajatella elämän niin, että mikä vain on mahdollista, jos sitä oikeasti haluaa. Este olet vain sinä itse.

No niin, menipäs deepiksi. Ehkä hiljenen nyt ja toivotan ihan vaan mukavaa joululomaa! Muistakaa hengittää syvään ja syödä suklaata ja nukkua hitosti, tai mitä nyt ikinä tahdottekaan vapaapäivinänne puuhata. Itselläni nukkuminen taitaa olla tällä hetkellä tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä.

Reykjavík

Hei vaan, täällä kirjoittelee yksi Islanti-ikävöijä. Viimeistä matkapostausta viedään, aiheena tietenkin Reykjavík. Vaikka reissumme huippukohta olikin kaupungin ulkopuolella ajelu, teki myös Reykjavík vaikutuksen. Se on ihan minun tyylinen kaupunki; pienehkö, persoonallisen ja sympaattinen. Värikkäitä puutaloja kaikkialla, runsaasti katutaidetta, kapeita katuja, söpöjä kuppiloita joka nurkassa. Viihdyin siis mainiosti ja voisinkin hyvin kuvitella itseni tuonne asumaan. Niin, ja islantilaiset olivat aivan älyttömän ystävällisiä ja ihania! Oli koko ajan semmonen lämmin fiilis, kun sai niin hyvää kohtelua joka paikassa. NIIN, ja ne pukeutuu baariinkin mennessään villapaitaan. Tämä on oleellista.

Reykjavík, kaupunki jonka laidalla voit katsella vuoria. Että semmosta.

Reykjavík, kaupunki jossa voit törmätä kirjakaupassa kissaan (?!). Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen, kun siinä kirjoja tutkiskellessani tunsin yhtäkkiä jonkun kiehnäävän jaloissa. Silittelin sitten kattia tovin ja sen jälkeen se seurasi minua ympäri kauppaa. Että semmosta.

Tässä mää istun aamiaisella KEX Hostelissa, jota on ihan pakko suositella. Aikas monissa hostelleissa olen elämäni aikana ehtinyt vierailla, mutta tämä oli kyllä ehdottomasti yksi kivoimmista ikinä, ellei jopa kivoin! Se oli vaan ihan huippu paikka, erityisesti miellytti upean persoonallinen sisustus. Henkilökunta oli myös todella mukavaa (ja erittäin tyylikkäästi pukeutunutta). Livemusiikkiakin oli ekana iltana! Jos siis matkustatte Reykjavíkiin, yöpykää herranen aika tuolla. Se oli käsky.

Lisää katutaidetta Suomeenkin, sanon minä!

12 Tónar on ihana levykauppa, jossa oli maailman symppiksimmät työntekijät. Tosin alkaa tuntua että taisin pitää kaikkia ihmisiä tuolla maailman symppiksimpinä, haha.

No niin, siinäpä se sitten oli. Toivottavasti olette viihtyneet mukanani virtuaalimatkalla tuossa mielettömässä maassa. Niin ja vaikka en nyt kauheasti mitään konkreettisia matkavinkkejä jaellut, niin jos mikä vaan kiinnostaa niin ehdottomasti saa kysellä, vastaan mielelläni jos suinkin osaan!

Kuvat minusta:  Anní

Vík

Me yövyttiin kaksi yötä pienessä Víkin kylässä. Se oli tosiaankin hyvin pieni ja hyvin hiljainen paikka, mutta sijainniltaan upeasti vuorien katveessa. Kumpikin siellä viettämämme ilta jäi kyllä hyvin mieleen: ensimmäisenä lähdettiin pitkän ajomatkan jälkeen kävellen etsimään ravintolaa, mutta ei löydetty mitään. Lopulta mentiin ruokakauppaan, joka sekin oli juuri sulkeutumassa, ja ostettiin pakastepizzaa. Lähdettiin taivaltamaan takaisin hostellille tuulessa ja sateessa, matkalla Annin ruokakassi hajosi maahan ja mä etsin kännykänvalon avulla pipoani, jonka tuuli lennätti pois päästäni. Kun päästiin litimärkinä hostellille, huomattiin, ettei siellä ole uunia. Aina ei mene putkeen... :D Toka ilta taas oli toisella tavalla mieleenpainuva. Oltiin jo nukkumassa, kun huonekaveri tuli herättämään, koska taivaalla loistivat revontulet. Takki päälle vaan ja ulos, jonne koko hostellin väki kokoontui ihastelemaan taivasta. Ei varmaan tarvitsisi edes erikseen sanoa, että oli hieno hetki. Oli vaikea saada nukuttua tuon jälkeen, kun olin niin innoissani ja onnellinen.

Söpö pikku hostellimme. Paikka oli hirmu idyllinen ja kotoisa, ihan kuin olisi ollut jonkun omakotitalossa yötä, ja kun vielä huonetoverimmekin olivat mukavia tyyppejä, niin tuolla oli kyllä tosi kiva olla.

Viimeisenä aamuna ennen Reykjavíkiin lähtöä mentiin käymään Víkin mustalla hiekkarannalla. Aurinko nousi, meri metelöi ja kaikki oli jotenkin hyvin harmonista. Anni huomautti, ettei olla vielä kosketettu vuorta, joten juostiin vuoren juurelle ja maattiin siinä maassa tovi. Olisin voinut olla tuolla ikuisuuden. Aika äärimmäisten haikeuden tunteiden kanssa tuli kamppailtua, kun piti hypätä autoon ja lähteä pois.

Hamingja

Lisää tunnelmia Islannista, ajomatkojen varrelta jälleen.

Kuvat minusta: Anni