kun sinäkin sanot ettet kaipaa enää

Ensilumi tuli ja hetken tuntui vähän joululta. Mieli puhdistui ja kengät kastuivat. Nyt se jo sulaa pois. Onneksi ehdin kuvata filmille kuinka vaahteranlehdet varisivat kauniisti lumipeitteen päälle, kuinka syksy ja talvi liittyivät yhteen.

Matkustin viikonlopuksi kotiin kissoja rutistelemaan. Kaikki siellä oli kuten aina, paikallaan. Vein kaverin synttäreille äidin tekemää pullaa ja mummon tekemää kotiviiniä. Kuunneltiin Beatlesia vinyyliltä ja pelattiin pullonpyöritystä.

Nyt taas Turussa, kivaa arkea ja tylsää arkea. Näen jatkuvasti hämmentäviä unia, ne kertovat päänsisäistä tarinaani. Yritän olla oikein ja tasapainossa, haikeus toisella olkapäälläni ja ilo toisella.

sairaan kaunis maailma

Tänään kävelin ajatuksiini ja suureen kaulahuiviin hautautuneena kaupungilla, olin juuri selviytynyt läpi ensimmäisestä tentistä ja bussi oli meinannut ajaa päälleni (siis oikeesti, vaikka olin suojatiellä!). Kävelin sillalle, katsoin Aurajokea ja en voinut olla hymyilemättä. En käsitä miten yksi joki voi tehdä minut kerta toisensa jälkeen niin iloiseksi, mutta se vaan tekee. Ja ne keltaiset lehdet puissa. Ja rannassa kävelevä vanha pariskunta. Yhtäkkiä maailma tuntui kevyeltä ja jotenkin uudelta. Tiedättekö kun näkee jotain oikein kaunista ja yhtäkkiä tuntuu kuin näkisi maailman ihan uusin silmin? Kai se on aika usein vaan sitä, että ihan oikeasti katsoo ympärilleen eikä vaan tuijota niitä kengänkärkiään. Sitä tajuaa, että olen tässä. Olen tässä ja hengitän.

you touch me once again and somehow it stings

Kai on ihan okei aloittaa päivä muffinssilla, kun on sentään lauantai ja muffinssi on itse leivottu?


Tiedättekö, kun näkee niin ihanaa unta, ettei tahdo millään hyväksyä heräämistä vaan yrittää nukahtaa uudestaan ja uudestaan? Näin sellaista unta viime yönä. Päivä on lähtenyt käyntiin vähän pöllähtäen, tai oikeastaan tuntuu ettei se ole käynnistynyt ollenkaan. Sitä se liian pitkään nukkuminen aiheuttaa, mutta kun nukutti ja silmät kiinni olin vihreässä paikassa jossa valo oli sanoinkuvaamattoman kaunis. Silmät avattuani odotti yöpöydällä tenttikirja lukemista ja lattialla vaateröykkiö kaappiin viikkaamista (=tunkemista).

Eilen taisin innostua leipomaan pitkälti tenttiin lukemisen välttelemiseksi, mutta nyt alkaa olla tekosyyt vähissä, eli kai se on pakko tarttua kirjaan ihan tosissaan. Illalla palkitsen itseni menemällä eräälle keikalle, jos saan siihen mennessä luettua tarpeeksi.

Kaunista lauantaita! Aika harmaalta se tosin täällä näyttää, mutta on kai kauneus välillä jotain muutakin kuin auringonpaistetta.

Onneksi kaikki on hyvin

Varoitus: Seuraavaksi luvassa hävettävän huonoja kännykkäkuvia.



Syksy on edelleen erittäin jees (ja kuvassa pilkistävä farkkuhame, jonka ostin maaliskuussa Saksasta ja jota olen käyttäny niin paljon että se varmaan kuluu kohta puhki).



Aurajoki on edelleen erittäin jees.



Magenta Skycode on edelleen (ja aina ja ikuisesti) erittäin jees.



Kauppahallista ostetut kinuskimunkit jokirannassa syötyinä ovat erittäin jees.



Baarien vessataide on välillä erittäin jees.

hyvää torstaita!

Helou maailma! Mulla on tänään ollut tosi hyvä fiilis heti heräämisestä asti. Heräsin kerrankin ajoissa ilman herätyskelloa ja kouluakin on vasta iltapäivällä, joten tässä ehtii vielä vaikka mitä. Jee, tehdään tästä hyvä torstai!

Onnen tunne on himmeä polku metsän läpi jossa kuljet yksin, ja surun muotoiset puut väistyvät kahta puolta

Eräänä yönä seikkailtiin Aurajoen rannassa. Rakastan kaupunkeja öisin, se seisahtunut tunnelma on suorastaan epätodellinen, ja rakastan erityisesti Turkua öisin, se on niin kaunis. Vaikka ainahan se on, ei pelkästään öisin. Kauheaa hehkutusta taas, mutta kun tää kaupunki vaan on niin kiva niin kiva niin kiva.

Ja kuvat otti muuten jälleen Anni! On se vaan niin hyvä kuvaamaan, kateeksi käy!

ps otsikko on Eeva-Liisa Manneria, jonka runoihin olen aikas ihastunut!

Onnellinen sunnuntai

Tänään oli vihdoin sellainen täydellinen, kirpeä syyssää. Ihanaa. Vielä pari päivää sitten täällä kadut suurinpiirtein tulvivat jatkuvan vesisateen vuoksi.



Oltiin Kirjakahvilassa ja päätettiin pelata Dominoa. Ei kuitenkaan muistettu sääntöjä hehe...



...joten vaihdettiin tuttuun ja turvalliseen Kimbleen!



Savupiiput taivasta vasten näyttivät kivoilta.



Lehdet asfalttia vasten näyttivät kivoilta.



Kävin kävelyllä ja löysin sattumalta kotini läheltä kivan metsän. Olin niin innoissani, koska kaupungissa kaipaan usein luontoon ja nyt tiedän minne mennä jatkossa kävelemään. Kuuluivat tuonne kyllä autojen äänet, mutta on feikkimetsäkin parempi kuin ei metsää ollenkaan. Tuli hyvä olo siellä hetken samoillessa. Näin myös isän ja pojan veistelemässä puunoksia ja sittenkös vasta hymyilyttikin.

Päivän päätteeksi kävin vielä leffassa (tai oikeastaan se oli kyllä jo toinen kerta tänään, koska myös Kirjakahvilassa oli elokuvanäytös).

Aikas täydellisen leppoisaa sunnuntaita vieteltiin siis täällä suunnalla. Toivottavasti teilläkin oli mukava päivä!

turkulainen humanisti vesisateessa

kuvista kiitokset toiselle turkulaiselle humanistille, ihkulle Annille!

Illan ja aamun välillä kadotin itseni, en tiedä kuinka. Elin kahdessa maailmassa joiden rajat liukenivat.

Viikonloppuna kävin kotikotona. Söin kahvilassa kakkua ja tajusin, kuinka tärkeää onkaan silloin tällöin syödä kakkua. Ei oikeastaan sen kakun vuoksi (vaikka kyseinen pala oikein hyvää olikin), vaan sen mukavan olon jonka kakun ostaminen saa aikaiseksi. Että minäpä nyt ostin kakkua ja yhtäkkiä tämä ihan tavallinen päivä tuntuukin himpun verran erityisemmältä.

Muistin, kuinka piristävää on ostaa uudet kengät ja vaihtaa otsatukkatyyliä (vaikka jälkimmäinen vähän kyllä huvittikin sillä tismalleen saman tein vuosi sitten ja joulukuussa jo leikkasin tutun suoran otsiksen takaisin).

Liikutuin nähdessäni hämmästyksen kissani kasvoilla tämän nähdessä minut pitkästä aikaa (ja jos jonkun mielestä kissoilla ei ole erilaisia ilmeitä niin hän ei selvästikään ole omistanut kissaa! heh).

Harrastin myös aarteenmetsästystä kirppareilla (ja löysinkin pari ihanaa juttua!) ja katselin ah niin tuttuja maisemia auton ikkunasta. Mietin paljon, liikaakin. Että mistä olen tullut ja mihin menossa. Missä olen nyt. Miksi. Liukeneeko kaikki vai pysyykö jokin? Miksi aika hälventää tietyt muistot ja tietyt kirkastaa?

Turussa ollessani kaipaan välillä kovasti muualle, muualla asuvien ystävieni pariin. Mutta kaipaushan on ennen muuta positiivinen tunne, vaikkei se siltä usein tunnukaan. Se kertoo siitä, että jossain on jotain joka on liikauttanut sinua. Se on hyvä syy välillä lähteä pois. Ja takaisin palatessa on ihana huomata, kuinka Tuomiokirkko ja öinen Aurajoki näyttävät vieläkin kauniimmilta kuin viimeksi kun ne näin.